Lähdettä ja sen vehmasta ympäristöä tutkiessani tunsin menneiden sukupolvien
siitä kulkeneen. Löysin ihmeellisen monirunkoisen puun, joka levitteli jättimäisiä
runkojaan eri suuntiin. Kovin olet jo vanha, mutta tuoretta vesaa pukkaat. Tuo puu oli minulle outo, ei vähiten kasvutapansa vuoksi, koska sen rungot lähtivät suoraan maanrajasta. Monta valtaisaa oksaa siitä oli jo aiemmin sahattukin. Myöhemmin selvisi, että puu oli Terijoen salava - piilipuu.
Ympäriltä tunnistin muutamia jalopuitakin, mutta suurin osa metsiköstä oli tervaleppää,
ylös aurinkoon kurottuvaa. Pensaikossa ja pohjakasvillisuudessa oli samaten minulle
tuntemattomia kasveja, harvinaisempia näille vuosikymmenille. Maaperä oli hyvin pehmeää, milteipä upottavaa lukuun ottamatta yhtä kohtaa, josta jalkani tapasivat vanhan polun pohjan. Siihen oli aikoinaan levitetty soraa.
Huomiotani kiinnittivät nyt maljamaiset muodostelmat puiden ympäristössä. Niiden pohja oli kuiva, mutta ajattelin, että myöhemmin syksyllä ne varmasti olisivat veden peittämät.
Oliko täältä viety maata johonkin tarkoitukseen? Kuoppia oli kymmeniä. Saatoin kuvitella, miten ravitsevaa tuo maa oli ollut. Äitini oli aina sanonut, että paras maa-aineis kukkapurkkiin löytyy lepän juurelta.
Comments