Huikean ihana kesä se oli. Luontopolun varsien niittoa ja polun kunnostusta, katiskoilla kalastamista, veden tarkkailua, kokeiluja, miten karvalehti toimii puutarhassa kosteuden pidättäjänä ja voiman antajana...niin innostavaa, että!
Mutta puhutaan nyt ensin kaloista.
Katiskoihin pyrki pääasiassa suutareita ja niiden perässä haukia. Niin isoja vonkaleita, että
rymistelivät päin katiskoiden reunoja ja saivat kuin saivatkin yhteen reiän. Tiedätkö jo, miltä se tuntuu, kun nostaa katiskaa ja siellä on kasa suutareita?
Ensin ne makaavat ihan hiljaa, paino vain tuntuu katiskaa nostavan kädessä. Mutta entäs, kun katiska on vedenpinnassa? Silloin alkaa sellainen sirkus, että voi pojat. Hyppiminen ja ihan läkähdyttävä veden läiskytys, niin että varmasti kastut. Mitä nopeammin saat katiskan veneeseen ja tyhjennettyä veneen pohjalle, sitä parempi.
No entäs kun katiskassa on hauki? Ei sen tarvitse olla suuren suuri, kun tunnet nostonarusta
vetäessäsi, että siellä, siellä se on, järven kuningas tai kuningatar. Nostonaru värisee ja
ja tuntuu, kuin joku panisi oikein kunnolla vastaan. Kun saat katiskan ylös vedestä, hauki
rymyää sanan varsinaisessa merkityksessä päin seiniä ja voi vaikka vahingoittaa itseään.
Mitä nopeammin saat portit auki ja pulautettua sen takaisin järveen, sitä parempi
Tuo haukivanhus tuossa alakuvassa oli juuri sellainen riuhtoja. Sanoin sitten sille, että rauhoitu, rauhoitu. Pääset kyllä takaisin. Ihan kuin olisi ymmärtänyt. Vapisevin sormin avasin
luukun, mutta kala makasi niin, ettei se päässyt soljahtamaan luukusta. Minun piti työntää sen päätä lähemmäksi aukkoa ja silloin kyllä pelotti. Olisihan se voinut napata vaikka sormeni suuhunsa.
No, tämä kuvaus oli tietysti hoitokalastuksesta Luolalanjärvellä. Kiltit, kiltit kalastajat, jättäkää hauet hoitamaan kalatasapainoa. Suutareita riittää kaikkiin suihin. Mahtaako niitä edes saada millään loppumaan, ovat niin tuottoisia.
Mutta mikä oli kalastuksen tulos? Aloittelijoina onnistuttiin saamaan vähän yli 100 kiloa suutareita. Ahvenetkin päästettiin jatkamaan kasvua. Hauen painoja ei mittailtu, kun oli aina kiire päästää ne pulahtamaan takaisin veteen. Lisäksi tuli vahvistettua hauista ja saatua elämän paras rusketus. Rakkaus kotijärveen vain kasvoi suloisia tuulia haistellessa.
Ja mihin sitten kalat menivät? Kuulkaa, kaikki meni hyötykäyttöön. Kauppa ei vielä ymmärrä tämän kalan päälle, mutta Kalatalousministeri Janne kylläkin. Kuunnelkaa Jannen tarinaa siitä, miten Ranskassa ja Italiassa suutari on herrojen herkku. Miten kalasta savustettuna saadaan sellaista, että vie kielen mennessään...
Syöttejä olisi voinut olla. Katiskoiden paikkaakin olisi voinut vaihtaa enemmän.
Jos joku tietää, mistä ensi kesänä saadaan vaikka ihan kuivuneita sämpylöitä kaksi kertaa viikossa, niin oitis kertokaa. Ja jos kiehtoo tulla kokemaan lähiluontoa, ota yhteyttä. Nuottakalastus on tulossa marraskuussa. Jos kalat alkavat parveilla syvänteessä.
Comments